Triplat taas

Pitkästä aikaa triplatreenipäivä :) pyörällä töihin ja takaisin ja äsken vielä 5 km hölköttely päälle.

Jostain syystä olo on ihan hakattu vaikka ei nuo urheilut nyt oikeesti kovin rankkoja ollut. Okei kolme päivässä on ehkä kategorisesti vähän överit, mutta ei silti pitäis ihan näin piipussa olla. Ehkä alkaa syksyn ressi pikku hiljaa purkautua, kun joululoma häämöttää jo parin päivän päässä ja tahti alkaa onneks töissäkin jo hidastua.

Mitenköhän sitä oppis treenaamaan mahdollisimman oikein? Ts. niin, että sais rajallisista treenikerroista maksimaalisen hyödyn? Hyöty tässä tapauksessa olis varmaan juoksukunnolla mitattuna, kun maraton on seuraava iso tavoite. Triathlon kokeilukin edelleen kiikarissa ensi kesälle. Käytännössä kuitenkin mara on jo alkukesästä ja triathlon varmaan vasta elokuussa. Nyt tärkeintä siis alkaa keräilemään taas juoksukilometrejäkin vähän reippaammin!

Ykköslaji

Kirjoitin pitkän hehkutuksen juoksemisen ihanuudesta, mutta se katos jonnekin bittiavaruuteen :(

Tiivistäen voisi sanoa, että muistin äsken pitkästä aikaa juostessa, miten älyttömän kivaa se on! Vaikka fillarointi on kivaa niin kyllä juoksu on kuitenkin meikäläisen lempilaji :) ei haitannut vaikka oli pimeetä ja märkää ja jäätäkin siellä täällä. Hyvää juoksufiilistä ei voita mikään!

Pitää ehkä sittenkin rueta treenaamaan Tukholmaa silmällä pitäen...

Badass

Olen jo jonkin aikaa rohistellut nastarenkailla vaikka lunta ja jäätä ei vielä ole kovin usein näkynyt. Eilen oli viimeinkin sellainen keli, että aloin todella arvostaa rengasostosta!

Aamulla töihin fillaroidessa oli pakkasta lähemmäs 10 astetta. Olen muuten löytänyt hyvän pukeutumiskombon, jolla näköjään tarkenee noinkin kylmällä: villakerrasto, fleecetakki ja kuoriasu päälle. Lisäksi villainen kaulahuivi, villasukat, ohut pipo ja paksut hanskat. Sekä pipo että kuoritakin huppu mahtuu kypärän alle, joten pää ja korvat suojattu hyvin vaikka olis minkälainen viima. Ainoa ongelmakohtia on varpaat... Jumanskekka ne meinaa tuollaisilla pakkasilla ihan tosissaan paleltua :( ei auta vaikka laitan vaelluskenkiin villasukat. Seuraava siirto on kokeilla jonkinlaisia suojia vielä kenkien päälle. Katsotaan kuinka käy jahka sellaiset saan jostakin hommattua.

Mutta siihen eiliseen keliin. Illalla olikin sitten kunnon lumimyräkkä kun lähdin byroolta. Duunipaikan kellarin ramppi oli niin jäisen liukas, että sitä ei pystynyt ajamaan ylös ja hädin tuskin selvisin taluttamallakaan. Nastat kengissäkin vois olla harkitsemisen arvoiset... Koko matkan satoi jotain lumen, rännän ja veden sekoitusta. Tuuli niin kovaa, että meinasin moneen kertaan ihan tosissaan kaatua, kun tiet oli niin liukkaat, että muutenkin sai keskittyä pystyssä pysymiseen.

Mutta se fiilis :) voittaa ruuhkabussissa istumisen niin kuus nolla!

Venytellen

Ostin pitkästä aikaa 10 kerran jumppakortin! Tällä kertaa on jopa aikomus käyttää ne ajoissa - edellisestä tais jäädä 8 käyttämättä... Nyt tilanne on kuitenkin parempi, kun sali on työmatkan varrella, joten teoriassa siellä pitäisi ehtiä käymään kerran viikossa.

Koska venytteleminen aina jää ja kroppa huutaa sitä, kävin tänään tunnin syvävenyttelyssä. Huh, kun tuli tarpeeseen! Venyttelytunneilla käyminen on myös logistisesti kätevää, kun ei tarvi raahata kenkiä ja suihkussa voi hyvin käydä vasta kotona. Täydellistä siis :)

Tunnin jälkeen tosin ei huvita yhtään lähteä fillaroimaan, joten pitänee suosiolla alkaa pitämään bussipäivä kerran viikkoon. Kelit alkaa olla jo sen verran haastavat, että se on varmaan hyvä idea muutenkin. Fillarointi jäisillä teillä on yllättävän jumittavan, kun koko ajan pitää skarpata.

Nyt kun vielä sais ympättyä vähän lihaskuntoa johonkin väliin, niin eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu.

ressiä pukkaa

On jäänyt blogipäivitykset viime aikoina vähän vähemmälle. Syynä on yksinkertaisesti kova kiire sekä työ- että kotirintamalla. Ne ruuhkavuodet, puuh :( Treenattua on sentään tullut vähäsen, mutta eipä tässä paljon kehuskella kannata. Viime viikolla tuli pyöräilyä 50 km ja yksi 6 km juoksulenkki.

Perjantaina kävi sellainen pieni tapaturma, että kaaduin pyörällä oikein komeasti. Yhtäkkiä autotietä ylittäessä pyörä pysähtyi kuin seinään, mutta minä en. Pamautin polvi edellä suoraan asfalttiin ja siinä itseäni keräillessä ihmettelin, että mitä hittoa tapahtui. Satulatanko oli yhtäkkiä tipahtanut alaspäin ja siinä kiinni ollut takalokasuoja hirttänyt takapyörään kiinni. Kaikkea sitä voikin käydä.  Vauhtia ei onneksi ollut just siinä kohtaa paljoa ja autokaan ei ajanut päälle vaikka keskelle risteystä turvalleni vedinkin. Oli onni onnettomuudessa, että ei käynyt pahemmin.

Pyörästä luonnollisesti lähti takalokari varastoon ja muutenkin nyt on niin kireelle kiristetty satulatanko, että on varmaan turha edes haaveilla satulan korkeuden muuttamisesta ihan lähiaikoina. Hyvät (ja pirun kalliit) kuorihousut tietenkin repes, eikä mikään vakuutus niitä korvaa. Onneks sain ne korjattua jessellä... :)

Että tämmöistä. Alkaa varmaan marraskuu päästä ihon alle, kun ei huvittais tehdä mitään. Onneks kaatumisesta ei näyttänyt jäävän mitään sen kummempaa polvivaivaa vaikka tärsky oli aika kova. Eilen ja tänään olen taas jo normaalisti fillaroinut ja se sujuu ihan ok. Ehkä kohta uskaltais kokeilla jo juoksuakin taas !

1.500 !!

Viime viikolla jäi viikkoyhteenveto tekemättä. Eipä kyllä ollut paljon kerrottavaakaan... Pyöräilyä 24 km ja that's it.

Ja sitten kootut selitykset; ma piti lähteä työreissulle maakuntaan, joten ei voinut fillaroida. Ti-ke matkalla. Ei pystynyt fillaroimaan. To uuden pyörän kanssa säätöä, enkä ehtinyt saada sitä ajokuntoon. Tää meni näistä oikeesti sinne seli seli osastolle. Toisaalta hyvä, etten ajanut, kun kävin hierojalla ja olin niin tukossa, etten olis pyörällä kotiin päässytkään.

Pe sitten viimein uus fillari alle ja byroolle! Onpahan mukava peli ajella :) rullaa paljon paremmin kuin pienempirenkainen maasturi. Siinäkin on nyt nastat jääkelejä odottamassa. Tänään tosin tuli aamulla vettä niin älyttömästi, ettei mitään rajaa.

Jotain konkreettista raportoitavaa nyt kuitenkin. Viime viikolla ylittyi 1.500 km:n raja tän kesän/syksyn fillaroinneille :) pienistä puroista ne kertyy pikku hiljaa. Eihän nuo mitään himopyöräilijän lukemia ole, mutta tässä elämäntilanteessa pitää repiä ilo irti pienistäkin saavutuksista urheilun saralla ;) ja kausihan vielä jatkuu...

Uusi pyörä!

Nyt se tuli ! Uusi pyörä siis. Ei sillä, että vanhassa olisi mitään vikaa ollut, mutta nyt se on oma. Olen siis ajellut miehen maasturilla koko kesän ja syksyn, kun se ei ole itse sillä pystynyt ajamaan. Opin vähän liian hyvälle ja paluu vanhaan hybridiin ei tuntunutkaan enää niin hyvältä idealta :P

Siippa on käyttänyt (oman) uuden pyöränsä etsimiseen ihan järjettömän paljon aikaa. Sivutuotteena löytyi sit mullekin varsin kelvollisen oloinen peli, joten jotain hyötyä itsellekin kaikesta siitä netissä roikkumisesta ;)

Nyt ajelua odottaa 29 tuumainen jäykkäperäinen maasturi. Harmi, että joutuu pari päivää vielä odotteleen, että pääsee kokeilemaan. Käyttökokemuksia siis toivottavasti tiedossa loppuviikosta.

Viikkoyhteenveto

Tällä viikolla tuli pyöräiltyä 96 km ja juostua vajaa 6. Pientä parannusta viime viikkoon siis sentään. Tänään piti mennä juoksemaan, mutta satoi kaatamalla, kun piti lähteä, joten vaihtuikin kävelyksi mukavasti sateenvarjon alla. Vesisade on oikeastaan ainoa keli, kun juokseminen ei huvita. Märkänä on inhottava olla ja todennäköisesti vielä vilustuu päälle. Muutenkin ollut vähän epämääräisen huono olo, joten kävely oli ehkä muutenkin ihan fiksua tänään.

Ens viikosta on taas tulossa vauhdikas työn puolesta. Saa nähdä miten ehtii urheilemaan, kun huomenna lähimatkailua Uudellamaalla ja ti-ke olen Hollannissa. Fillaroimaan pääsee siis vasta torstaina ja tiistainen lounaslenkkikin jää tällä kertaa välistä :( pitänee yrittää päästä alkuviikostakin jotenkin juoksemaan, ettei mene ihan lööbailuksi.

Mielenkiintoiseksi tän yhtälön tekee vielä sen, että mittasin juniorilta just 38,5 kuumetta. Voi itku sentään.

Valopää

Asianmukaisesti varustautuneella työmatkapyöräilijällä on näköjään monta nimeä...

Tällä viikolla tarhan pihalla noin 5v tytöt tuli rinkiin ympärille, osoitteli ja kikatti: hirviö, juostaan karkuun :)

Tänään taas useampikin kollega ehti lähtiessä ihmetellä kypärään kiinnitettyä lamppua ja nimitti spontaanisti valopääksi. Jotenkin ne kersat oli sympaattisempia.

Mikähän sitä sitten saa kuulla olevansa, kun saapuu toimistolle ripset jäässä ja kulmakarvat lunta tippuen, mutta hymy korvissa :P

Adrenaliinin nostatusta

Mulla on työmatkaa 12 km, josta noin 100 metriä ajan keskustassa autojen seassa, kun pyöräkaistoja ei mene ihan byroon ovelle asti. Näemmä sen sadan metrin aikanakin onnistuu tuurilla nostamaan verenpainettaan.

Edessäni ajaa auto, joka ryhmittyy risteyksessä kääntymään vasemmalle, kuten minäkin. Siispä ajan sen perässä. Auto pysähtyy, joten minäkin pysähdyn sen taakse. Tie on kapea, mutta siinä on silti kaksi kaistaa yhteen suuntaan, kuten usein keskustassa. Mitä tekee auto seuraavaksi? Täysin loogisesti: peruuttaa! Siis mitä -ttua?!

Sadasosasekunnin ajan iskee paniikki, että mitä helvettiä voin tehdä, kun kuski ilmeisesti ei mua ole huomannut vaikka olen otsalampun ja heijastinliivin kanssa ihan auton perässä kiinni :( mä en todellakaan halunnut jäädä peruuttavan farmarin alle vaikka ei siinä välttämättä kovin huonosti olis käynyt, kun vauhtia oli vähän, mutta silti.

Huutaminen ja kellon soitto on luonnollisesti turhaa ja tuskin olisin tarpeeksi lujaa saanut läimäistyä takakonttia, että kuski olis huomannut ajoissa. Siispä primitiivireaktiona kenguruloikka pyörä jalkojen välissä pois alta viereiselle kaistalle :/ onneks en jäänyt takaa tulevan auton alle. Yritin viittilöidä farkkukuskille, että tää ei nyt menny ihan putkeen, mutta mitä sitä suotta ikkunaa avaamaan vaikka näki ihan varmasti, että mulla olis ollut painavaa asiaa herralle. Onneks oli rukkaset kädessä, niin ei tullut näytettyä keskisormea - kuski ei selvästikään tajunnut yhtään, mitä tapahtui, joten mitäpä se olis auttanut.

Harvinaisen vittuuntuneena ajelin kotiin.

Triplatreenipäivä

Jaahas, tämä viikko on alkanut lupaavasti treenien suhteen. Eilen ja tänään fillarointi töihin ja takaisin. Pakkasta on ollut aamulla jo viisi astetta, joten on ollut ihan kiva, että on nastat alla. Varsinkin aamuisin on meren rantaa seurailevat tiet jo jäässä. Länärin varsi ja Lauttasaaren sillat on ehkä pahimpia. Tai ei ne nyt vielä pahoja ole, mutta sen verran kuuraa ja mustaa jäätä, että normirenkailla en enää uskaltais huoletta ajella. Matka-ajaksi on vakiintunut noin 45 min suuntaansa. Hitaampaa kuin kesäkeleillä, mutta toivottavasti pysytään max tunnissa huonoimmillakin keleillä. To be seen...

Tänään taas bonuksena lounaslenkki. Tällä kertaa juostiin snadisti pidempi matka ja vauhtiakin oli hintsusti enemmän kuin viimeksi. Nyt meni 5,8 km 40 minuuttiin. Rauhallista jolkottelua siis edelleen. Positiivista on, että ainakaan vielä ei tunnu missään vaikka tänään on tosiaan urheiltu jo kolmeen otteeseen, yhteensä 2 h ja 10 min :)

Viikkopohdintaa

Tällä viikolla fillarointia vaan 48 km ja juoksua 13,5 km. Tänään reilu tunti yli 20 kg painavan lapsen työntelyä kärryssä. Autossa on vielä kesärenkaat ja piti päästä nukketeatteriin, jonne ei mitenkään järkevästi pääse julkisilla vaan on sama kävellä koko matka, mutta 4v ei vielä jaksa koko matkaa kävellä. Luonnollisestikin oli hoppu molempiin suuntiin, joten päädyin työntämään neitiä koko matkat :P

Eipä näillä treenimäärillä kyllä paljon hurrata. Ens viikosta tulee toivottavasti pitkästä aikaa kovempi treeniviikko. Ei meinaan ole mitään poikkeavaa tiedossa ennen perjantaita. Olen oikeastaan vasta tän blogin myötä tajunnut, miten paljon poikkeavuutta mun viikoissa onkaan. Lomien jälkeen on ollut ehkä 2  tai 3 ns. perusviikkoa, että ei olis yhtään duunimatkaa tai muuten jotain koulutusta, etäpäivää, henkilöstöpäivää tms, jolloin en menekään toimistolle (jossa siis hyvät suihkut ja säilytyspaikka pyörälle).

Pitää alkaa paremmin suunnittelemaan niitä viikkoja treenien suhteen, kun tulee vähemmän fillarointia. Eihän tästä mitään tule, että on vaan kevyttä ja vielä kevyempää viikkoa toisensa perään. Tai tällä menolla on ainakin turha odottaa mitään edistystä...

Hölkötellen

Tällä viikolla on tullut juostua jo parikin lenkkiä. Tiistaina kävin kollegan ehdotuksesta juoksemassa lounastunnilla. Se osoittautui tosi mukavaksi tavaksi lisätä yksi juoksulenkki viikko-ohjelmaan.

Juostiin 40 minuuttia Kaivarissa, missä en yleensä koskaan käy lenkillä. Kiva reitti, sää suosi ja seurakin vielä mukavaa! Paluumatkalla lounas toimiston viereisestä kuppilasta mukaan ja takaisin byroolle. Koko juoksu + suihku + lounas -yhdistelmään meni reilu tunti. Ei paha ja sovittiinkin jo, että tästä voisi aikataulujen puitteissa yrittää tehdä viikoittaisen rutiinin.

Seuraavana päivänä jalat oli pitkästä aikaa vähän hapoilla, kun tiistaina pyöräilyjen päälle tuli vielä juoksulenkkikin. Täytyy muistaa pitää lenkit tosi rauhallisina, ettei vedä överiksi. Nastoilla pyöräily kun on yllättävän hapokasta tavallisiin renkaisiin verrattuna.

Onneks triplatreenipäivän jälkeen tuli pari päivää taukoa, kun olin duunimatkalla. Tällä kertaa Pietarissa. Tällä kertaa ei tullut mieleenkään ottaa lenkkikamoja mukaan vaan tyytyväisenä pidin pari huilipäivää treeneistä. Enpä olis lenkille kerennytkään, joten hyvä näin.

Äsken vielä toinen rauhallinen juoksulenkki kotikulmilla ja taas hyvässä, tosin eri seurassa! Mä olen kyllä tosi onnekas, kun on juoksuseuraa usein tarjolla. Juoksu tuntui pitkästä aikaa tosi helpolta ja keskisykekin optimaalisesti 128 :) matkaa kertyi noin 8 km ja aikaa himpun verran yli tunti. Tosi rauhallista ja mukavaa siis!

Pimeetä touhua

Lähdin pitkästä aikaa jo puol seiskalta polkemaan. Edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että nyt oli lähtiessä ihan pilkkopimeää. Eipä siinä mitään, lamput kuntoon ja menoksi.

Näinhän sitä äkkiseltään kuvittelis muittenkin tekevän, mutta ei. Tien päällä oli poikkeuksellisen paljon porukkaa ylipäätään, mutta se mikä ihmetytti vielä enemmän oli nämä kamikaze- kulkijat; fillaristeja, joilla ei ole minkäänlaista lamppua, ei minkäänlaisia heijastimia, tummat vaatteet ja vauhtia kuin kesäkuussa. Suurimmat sankarit tietenkin vielä ilman kypärää.

Onkohan tämä merkki varhaiskeski-iästä tai jotain, mutta oli oikeesti ihan idiootin näköistä touhua. Eikä vaan näköistä, kun joutu viime hetkellä väistelemään näitä pimeyden ritareita. Eikö ne törmäile toisiinsa..? Tai jää auton alle?

Mä alan odotella jo ensimmäisiä kunnon jääkelejä, jos olis edes sillon vähän paremmin varustautunutta porukkaa. Ledivalot eteen ja taakse + jonkinlaisen heijastimen (tai jopa liivin) saa esim Clas Ohlsonilta noin kympillä. Ihan vinkkinä vaan, jos joku tunnisti itsensä ;)

Nastarenkaat

Antaahan pakkasten ja jääkelien tulla ihan rauhassa. Nyt on nimittäin sellaiset nastat fillarissa, että ei tarvi ihan heti kaatumista pelätä :)

Täytyy myöntää, että schwalben ice peakit oli vielä tänä aamuna ihan pikkasen liiottelua, kun ehkä yks lätäkkö oli jäässä... Mutta tuskin tässä kauaa menee, kun niille on oikeastikin käyttöä. Toivottavasti ainakin, kun noin järeillä nastoilla on tosi raskasta ajaa. Joutuu tosissaan polkemaan alamäetkin, kun rullaavuus on mitä on.

Kelloa sen sijaan ei paljon tarvi rämpytellä, kun rohina kuuluu ainakin sadan metrin päähän ja ihmiset kääntyy spontaanisti katsomaan, mikä hittoa on tulossa :P

Tuloksien tulkintaa

Sain perjantaina vähän lisäselvennystä kuntotestin tuloksista ja ei tässä sittenkään asiat niin hullusti ole. Ilmeisesti maksimikestävyys on tuossa testissä se, mikä ratkaisee ja muut on vain osa-alueita. Olenkin tällä hetkellä ihan tutkitusti erinomaisessa yleiskunnossa! Kyllä lämmittää vanhan mieltä :)

Jotta kehitystä edelleen tapahtuisi, pitää kuitenkin lisätä kevyiden treenien määrää ihan reilusti. Vauhtikestävyyttä pitää puolestaan reenata varovaisesti, ettei lipsahda maksimin puolelle. Sykerajat on varsin erikoiset: pk- tasolla 148 asti (9,5 km/h), vk-tasolla 160 asti (12 km/h) ja siitä eteenpäin meneekin jo överiksi. Ihan hintsusen kapea tuo vk-sykealue, joten pitää vissiin ottaa useammin sykemittaria taas mukaan treeneihin ja olla tarkempi rajojen kanssa. Ilmeisesti kuitenkin testattu vauhti + syke + laktaatti on suht armoton yhdistelmä joten rajat kutakuinkin oikein. On kuulemma tavallista, että kuntoilijat treenaa pikemminkin liian kovaa kuin tarpeeksi hiljaa. Jossain vaiheessa sit kehitys tyssää, jos peruspalkat ei olekaan kunnossa.

Tästä eteenpäin vähintään neljänä päivänä viikossa himmaillen töihin. Siis sillä alle 130 sykkeellä. Jos tulee viitenä päivänä fillarointia voi kerran revitellä ja/tai sit käydä juoksemassa reippaammin. Uimassa en ole hyvistä aikomuksista huolimatta käynyt varmaan kuukauteen :P

Kuntotestin tulokset

Sain eilen testin tulokset. Olin yllättynyt, koska ne oli aika lailla päinvastaiset kuin mitä etukäteen odotin. Tämä on hämmentävää, mutta toisaalta varmasti hyödyllistä tietoa jatkoa ajatellen.

Testin mukaan perus- ja vauhtikestävyys olivat vain tyydyttävällä tasolla eli 3/7. Odotin hyvää tulosta, kun kuitenkin juoksen pitkiäkin matkoja vaivattomasti ja fillaroin niin paljon. Se mikä kuitenkin yllätti eniten oli omana heikoimpana lenkkinä pitämäni maksimikestävyys. Siitä paukahti täydet 7/7 arvosanalla erinomainen. Wtf?!? Yritin soittaa testaajalle kysyäkseni, että miten tämä on mahdollista ja miten tähän kenties on tultu, mutta vielä en ole saanut tyyppiä kiinni. Tämä oikeasti kiinnostaa, koska oli niin täysin oman mututuntuman vastaista.

Maksimisyke on testin mukaan vain 174, mikä tuntuu aika alhaiselta, mutta on varmaan ihan oikein. Täysillä kuitenkin mentiin se loppuvaihe. Palautuminen oli hyvää, eikä elimistö erityisen kuormittunut. Suosituksena oli hyvin kevyttä liikuntaa rasva-aineenvaihdunnan parantamiseksi ja tiukkoja vetoja vauhtikestävyyden kohentamiseksi.

Fine. Aamulla kaivoin sykemittarin naftaliinista ja löin sykevyön rinnuksille ennen aamufillarointia. Yllätyksekseni jouduinkin vähän himmailemaan menoa, että syke pysyi alle 130 lyönnissä, mikä oli tavoite. Ehkä mä sit kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä olen treenannut pikkasen liian kovaa. Katsotaan mitä tämä pieni himmailu tekee pitemmällä tähtäimellä.

Kuntotesti

Kaikenlaista kuntoilua ja joskus testailuakin on tullut vuosien mittaan kokeiltua. Tänään kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa juoksukuntotestissä. Juostiin 6 x 1000 metriä kiihtyvästi. Joka välissä mitattiin veren laktaattiarvot. Karkeasti juoksut jaettiin kolmeen osaan; kaksi kierrosta pk-alueella, kaksi kierrosta vk-alueella ja vikat kaks kierrosta mk-alueella. Kuitenkin niin, että joka kierros edellistä vauhdikkaammin ja korkeammalla sykkeellä.

Kuulostaa helpolta ja sitä se itse asiassa olikin. Ensimmäinen kierros piti juosta tosi hitaasti, normaalia hidasta lenkkivauhtiakin hitaammin. Seuraava kierros hidasta normivauhtia, sitten reippaampaa normivauhtia. Neljäs kierros jo selkeästi hengästytti. Viides kierros mentiin lujaa ja vika kierros oli ihan tuskaa... Lämmittelyineen ja verryttelyineen juoksua tuli 8 km noin tunnin aikana.

Testi onnistui hyvin eli tulokset olivat kuulemma linjakkaat, mikä tarkoittanee sitä, että joka kierros tosiaan oli edellistä nopeampi ja sykkeet kasvoivat kans suht tasaisesti. Varsinaiset tulokset tulee viikon sisään. Odotan niitä enemmän kuin joulupukkia :)

Hiljaista on

Urheilun suhteen siis. Puolimaraton tosiaan otti tavallista kovemmalle ja siitä on nyt saanut maksaa koko viikon. Maanantaina rintaa vihloi sen verran pahasti, että piti ihan käydä lääkärillä. Oireet viittasivat kuulemma veritulppaan(!), mutta ei se nyt onneks sentään sitä ollut vaikka pitkiä lentoja ja autossa istumista olikin takana. Mysteeriksi jäi, mitä kipu oli, mutta ilmeisesti jonkinlainen ylirasitustila. Siispä tälle viikolle tuli urheilukielto ja sitä olen kiltisti noudattanut.

Olo alkaa onneksi olla jo parempi vaikka ei täysin normaali vieläkään. Ens viikolla aion kyllä hypätä taas varovasti fillarin selkään, mutta pitää vissiin vähän tarkemmin kuulostella omaa vointia ja ymmärtää levätä ilman lääkärin määräystäkin...

Rantapuolikas

Kävin kuin kävinkin lauantaina juoksemassa Espoon rantapuolikkaan vaikka olin jo perjantaina päättänyt, että en lähde. Olo oli aika huono, mikä johtui todennäköisesti malarialääkkeistä ja väsytti pahasti matkan jäljiltä. Lauantaina kuitenkin (hetkellisesti) olo koheni, joten eikun juoksemaan, kun kerran ilmottauduttu oli ja sääkin suosi. Ei näin.

Parin ekan kilsan aikana vähän huimasi ja tuntui muutenkin heikolta. Päätin, että juoksen ensimmäiselle juomapisteelle ja jätän leikin siihen. Nihkeän alun jälkeen juoksu alkoikin yhtäkkiä kulkemaan ja kun sai vielä urheilujuomaa koneeseen se alkoi tuntua lähes mukavalta ja jatkoin matkaa. Olin luonnollisesti syönyt ihan mitä sattuu ja aivan liian vähän ennen juoksua, kun tein lähtöpäätöksen noin kaks tuntia ennen lähtöä...

Kilometrit noin neljästä neljääntoista meni suht mukavasti. Juoksin aina seuraava juomapiste mielessä ja niitä olikin kiitettävän tiheässä. Vauhtikin oli ihan ok vaikka mistään ennätyksistä en edes haaveillut tällä kertaa.

Westendin rannassa oli joku juoksija tosi heikossa hapessa ja ambulanssien ympäröimänä. Siinä vaiheessa itsellekin tuli järki käteen, että nyt on pakko hidastaa, etten kohta ole itse samassa jamassa. Hengitys pari kertaa meinas vähän salpautua ja pudotin vauhdin todella hitaaksi. Oli vähän masentavaa, kun yhtäkkiä alkoi juoksijaa lappaa ohi oikealta ja vasemmalta, mutta halusin siinä vaiheessa vaan päästä maaliin. Se tuskin olisi onnistunut, jos olisin jatkanut samaa vauhtia.

Loppumatka olikin ihan tuskaa. Keuhkoissa tuntui pahalta, rintaa pisti ja jalat alkoi tuntua jo vähän väsyneiltä. Näin jälkiviisaana voi miettiä, että minkä ihmeen takia en tajunnut vaan lopettaa? Maaliin kuitenkin kitkuttelin. Huono olo jatkui koko illan, mutta tulipahan juostua taas puolikas.

Ens kerralla en lähde puolikuntoisena matkaan !

Täällä taas !

Kenia jäi taakse ja nyt on taas jalkauduttu Suomen kamaralle. Olipahan reissu ! Juoksut tosin jäi välistä, kun kuumaa oli pahimmillaan +40C... Näkemistä oli sitten senkin edestä. Eläinbongauksiakin tuli vaikka safarilla ei varsinaisesti oltukaan: kirahveja, pahkasikoja, gaselleja, strutseja jne. Norsuista nähtiin vain isot läjät, mutta ei valitettavasti itse kärsäkkäitä.

Lihakset on kohtuullisen tukossa, kun reissussa tuli istuttua autossa ja lentokoneessa yhteensä viis koko päivää. Loppuaika istuttiinkin sitten toimistoissa. Hotellilla oli kuntosali, mutta siellä oli niin yli-innokas personal trainer, että ei kuulemma saanut hetkenkään rauhaa (kollega kävi kokeilemassa, joten ei huvittanut itse mennä ollenkaan).

Tällä viikolla olen parina päivänä fillaroinut töihin. Huomenna pitäis mennä juoksemaan Espoon Rantapuolikas. En ole ikinä ollut näin huonosti valmistautunut mihinkään juoksutapahtumaan. Tänään sentään jätin fillarin kotiin, että jalat saa levätä (en tosin oikein tiedä, mistä ne lepää, mutta kuitenkin). Keuhkot on vieläkin täynnä aavikon hiekkaa ja on vähän tukkoinen olo. Kaipa sitä kuitenkin huomenna pitää lähtöviivalle ängetä, kun on kerran tullut ilmottauduttua :)

Auringonlasku savannilla

Kevennetään

Puolimaratonin juoksuohjelmassa lukee, että nyt pitäis alkaa keventämään juoksuohjelmaa ennen kisaa. Muahahaa :) viime viikosta on vaikea nipistää, mutta ainahan sitä pitää yrittää ;)

Sinänsä hyvä ajoitus, että huomenna on lähtö Keniaan! Lenkkarit pakkaan mukaan, jos mahtuu, mutta +40 asteen helteessä tuskin tulee paljon savannilla kirmailtua... Jos vaikka kerran ehtis hotellin salille, jos siellä sellainen on. Muuten taitaa urheilut todellakin mennä keventämisen puolelle. Ehkä Nairobissa olo lasketaan jonkinlaiseksi korkean paikan leiriksi..?

Viikon treenit 4

Tämän viikon urheilut menee kategoriaan hyvin kevyt viikko. Koko viikon saldo on 50 km pyöräilyä ja eilinen noin 10(?) km juoksu. Huh :(

Parempi tietenkin kuin ei mitään, mutta hyvä esimerkki just sellaisesta viikosta, joita väistämättä tulee tässä lapsiperhearjen ja työn välimaastossa taiteillessa. Ei tarvi kovinkaan kummoista ylimääräistä säätöä, kun urheilu on käytännössä ainoa asia, josta pystyy nipistämään, että saa muut velvoitteet edes jotenkin kunnialla hoidettua.

Tämä viikko oli poikkeuksellinen työmatkapyöräilyjenkin suhteen, kun peräti kolmena päivänä jouduin jättään fillarin kotiin. Ilman noita pyöräilyitä urheilu tosiaan jää aivan minimiin. Onpahan motivaatiota jatkaa työmatkaliikuntaa vielä pitkälle syksyyn ja ainakin kokeilla jopa talven yli.

Juoksemassa

Kävin pitkästä aikaa taas lenkillä. Tällä kertaa sitä voi sanoa jopa juoksemiseksi, kun vauhti oli sen verran reipasta ja kulki vielä ihan älyttömän helposti :) hyvä näin, kun pari viikon päästä on puolimaraton.

Kesän aikana juoksukilometrejä on kertynyt hävyttömän vähän. Oikeesti. Tämän päivän lenkin jälkeen meni ehkä 30 km rikki. Tuntuupas pahalta tunnustaa edes itselleen tuota, kun viime keväänä se oli paremminkin viikkokilometrimäärä. Tuleepahan nyt empiirisesti testattua, että onko fillaroinneista oikeesti mitään hyötyä kestävyyskunnon kannalta. Viime kevään ennätystä (2.05) tosin ei varmasti aliteta, mutta näillä mennään!

Just tätä tää on

Nyt on kunnon perseilyviikko menossa. Viikko alkoi tosiaan lapsen sairaalareissulla. Tämä on tietenkin ollut vuoden kiireisin viikko töissäkin tähän mennessä, joten hyvin alkoi töitten kannalta, kun olin toimistolla vasta iltapäivällä. Edellisenä yönä olin nukkunut kunnolla ehkä kolme tuntia. Koska deadlinet painoi pahasti päälle, ehdin töistä just kotiin sanomaan hyvää yötä lapsille. Todellinen vuoden mutsi. Ei puhettakaan, että olisin kyennyt enää urheilemaan.

Tiistaina sentään fillarointi töihin, mutta hillitön kiire jatkui, koska seuraavat pari päivää oli luvassa koulutusta. Sitähän olikin keskiviikkona vaatimattomat 10 tuntia putkeen. Koulutuspaikalle ei voinut mennä pyörällä, kun ei olis päässyt suihkuun. Jouduin siis vielä ihanassa auringonpaisteessa hikoilemaan bussissa muitten murjottajien kanssa. Argh! Torstaina karkasin koulutuksesta kesken päivän, kun ne hemmetin dällät alkoi tosissaan ahistaan. Kerkesin taas illalla sanoon hyvät yöt. Onneks molemmat mummot oli jeesaamassa, kun kipeetä lasta ei olis voinut viedä tarhaan, enkä olis mitenkään voinut jäädä kotiin yhtenäkään päivänä.

Viime yönä tunnistin omat stressioireet eli heräilin keskellä yötä ja vatvoin työjuttuja. Ei näin. Onneks aamulla pääs taas fillaroimaan. Mä en tajua, miten ihmiset kestää stressiä, jos ei pääse urheilemaan?

Aamupäivällä meinasin pillahtaa ilosta itkuun, kun toisen projektin deadlinea päätettiin yllättäen siirtää! Mahtavaa! Mulla ei menekään viikonloppu töissä :) ehkä huomenna pääsee lenkillekin, jos kurkkukipu ei pahene. Duuniviikko muistutti pelottavasti konsulttiaikoja. Tosin sillä erotuksella, että silloin joka viikko oli tällainen, mutta nyt kiire johtui vain siitä, että saan hommat hoidettua ennen ens viikon duunimatkaa Keniaan :)

Nam!

Tulinpa kokeilleeksi ensimmäistä kertaa myslipatukoiden tekemistä itse. Ihan järjettömän hyvää... Vaatii tosin varmaan 15 tuntia juoksua, että koko satsi on poltettu ;) mutta tietääpähän ainakin, mitä niissä on, eikä ole turhia lisäaineita. Ohje on kuta kuinkin seuraava, jos joku haluaa kokeilla:

'Liemi'
Reilu desi öljyä
200g fariinisokeria
2 rkl siirappia
1 rkl pähkinävoita
1 tl vaniljasokeria

'Sattumat'
225 g kaurahiutaleita
50 g rusinoita
50 g pilkottuja taateleita
25 g seesaminsiemeniä
25 g auringonkukan siemeniä
50 g mantelilastuja

Ensin miedolla lämmöllä sulatetaan kattilassa liemiainekset. Sekaan lisätään sattumat ja sekoitellaan. Koko taikina kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, painellaan haarukalla tiiviiksi ja paistetaan 180 C uunissa 10-15 min. Sitten hankalin osuus eli annetaan jäähtyä ennen leikkaamista :)

Paloista voi tehdä minkä kokoisia haluaa. Säilyvyydestä en vielä tiedä, mutta ei kai nuo ehdi pilalle mennä ennen kuin on syöty, jos pitää jääkaapissa.

Viikon 'treenit' 3

Vähän erilainen setti treenejä tällä viikolla. Takana siis vain 72 km fillarointia, eikä muuta. Tänään oli tarkoitus juosta pitkä lenkki kevyen viikon päätteeksi, mutta eihän se aina mene niinkuin meinaa.

Tällä kertaa jäi pitkis välistä, kun piti lähteä isomman typsykän kanssa päivystykseen. Toivottavasti selvitään säikähdyksellä, mutta yökyläilyhän tästä kuitenkin yllättäen tuli. Onneksi ollaan omassa huoneessa niin on rauhallista ja sängyssä vedellään jo hirsiä. Verikoe saatiin otettua heräämättä ja toivottavasti nukkuis seuraavienkin ajan. Edellinen kerta muutama tunti sitten ei mennyt ihan yhtä säyseästi...

Menee sarjassa päiviin 'enpä olis aamulla arvannut', mutta niitähän aina välillä tuppaa olemaan.

Lepo

Meni pari päivää, etten päässyt fillaroimaan. Huomas heti, että päivät kului jotenkin nihkeämmin ja iltapäivällä alkoi jo väsyttää. Lepo sinänsä teki varmasti hyvää kropalle, mutta yllätys oli, miten nopeasti pääkoppakin on tottunut saamaan annoksen raitista ilmaa ja liikuntaa.

Bussissa oli kuuma, täyttä ja matkanteko hidasta. Samassa ajassa on pyörällä jo perillä. Tulipahan hyvä muistutus, että kannattaa jatkossakin liikkua duuniin kaksipyöräisellä :)

Möyhennystä

Tänään oli välipäivä fillaroinnista, kun menin aamulla toimiston sijasta koko päiväksi koulutukseen. Hyvä päivä siis käydä hierojalla :) huh heijaa, kun sitä voikin ihminen olla tukossa! Ilmeisesti toimistotyö yhdistettynä pyöräilyyn saa yläkropan aivan totaalijumiin. 

Yleensä käyn aina samalla (tosi hyvällä) hierojalla ja vähän jänskätti mennä eri ihmisen käsittelyyn. Ihan hyvä oli tämäkin, joten ei voi valittaa. Hyvä hieroja on kyllä yhtä hyvä löytö kuin hyvä kampaaja, jos minulta kysytään. Ei voi kuin suositella ja pitää itsekin alkaa käymään taas säännöllisemmin.

Kypärätemppu

Kypärä lienee pakollinen pyöräillessä. Tosin mitään sanktiota ilman kypärää huristelemisesta ei tule. Sinänsä minulle on yks lysti, käyttääkö joku pottaa vai ei. Olen kuitenkin huomannut mielenkiintoisen ilmiön kypärän käyttöön liittyen. yllättävän usein tulee vastaan ihmisiä, joilla on kyllä kypärä mukana, mutta ei päässä. Se saattaa roikkua ohjaustangosta, olla tarakalla tai etukorissa, tai olla jollain virityksellä kiinni esim. repussa.

En vaan oikeasti ymmärrä tätä. Miks raahata koko kapinetta mukana, jos sitä ei käytä? Jotenkin vielä käsitän, että joku teini on pakotettu laittaan kypärä päähän lähtiessä ja sit ekan mutkan takana se otetaan pois. Mutta tätä samaa tekee myös keski-ikäiset rouvat. Itse en uskalla ajaa ilman kypärää ollenkaan. Joka päivä tulee eteen enemmän tai vähemmän täpäriä tilanteita. Ja oma henkihän sillä kypärällä vaan mahdollisesti pelastuu tosipaikan tullen.

Viikon treenit 2

Tehdäänpäs vielä yhteenveto tämän viikon treeneistä.

Fillarointia ma-pe yhteensä 120 km, n 6,5 h.
Uintia la 1 km, vajaa 30 min
Juoksu su noin tunti ja ehkä 9 km. Ei ollut mittareita mukana.

Aikaa perusviikko siis. Jatkossa täytyy pitää välillä taukopäiviä vaikka liikuntamäärät ei sinänsä vielä päätä huimaa.

Lenkillä

Viikko on hyvä päättää tunnin juoksulenkkiin. Kuumaa oli, mutta näin syksyn alla ei parane valittaa ;) sain vielä kaverin lenkkiseuraksi, joten matka meni erityisen nopeasti rupatellessa. En ymmärrä, kun jotkut pitävät juoksua tylsänä lajina; sehän on mainio tapa päivittää samalla kuulumisia. Itse tosin olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että useampikin kaveri harrastaa lenkkeilyä.

Tälle viikolle ei tullut yhtään lepopäivää, mikä vähän tuntuu pohkeissa. Täytyy yrittää pitää yks kunnon huilipäivä pian, ettei ihan jumitu. Jumitusta tosin vois varmaan hillitä venyttelylläkin, kun vaan aina muistais ja muistaessaan vielä viitsiskin... Pohkeet tosin nyt muistuttaa itsestään siihen malliin, että pitänee tehdä asialle jotain jo tänään, ettei huominen pyöräily ole ihan tuskaa.

Puli puli

Tänään oli vuorossa taas uintia. Liekö kauniilla säällä vaikutusta, mutta uimahalliin mahtui paljon paremmin kuin viime viikolla. Sain uitua peruskilometrin vajaaseen puoleen tuntiin. 25 metrin allas tosin on melkein fuskausta, kun halutessaan voi ponnistaa ja liukua viis metriä aina altaan päässä... Ihan kiva uinti joka tapauksessa.

Ennen ensi kesää on tavoitteena oppia kroolaamaan kunnialla. Tästä olen haaveillut jo vuosia, mutta nyt on tekniikkakurssi varattu. Jospa sitä näin vanhanakin vielä oppis uusia temppuja ja alkuun selviäisi edes tuon 25 metrin pätkän kerrallaan :)

Tarhalogistiikka

Olen lapsia tarhaan viedessä ja hakiessa ilmeisen koominen näky. Toisella kädellä työnnän kahta tenavaa isoissa Croozerin juoksu/pyöräkärryissä ja toisella talutan pyörää. Jalkakäytävä on onneksi kohtuullisen leveä suurimman osan matkasta. Ja pyörää talutan siksi, että yleensä joko vien tai haen lapset ja joku muu ilman pyörää hoitaa toisen suunnan. Pienempi vaiva taluttaa itse kuin alkaa joka kerta säätää pyörään kiinni ja irti + vaihtamaan vetoaisa juoksupyöräksi.

Ihan normisettiä on, että joka ikinen auto, mukaanlukien bussit ja taksit, pysähtyy antamaan tietä suojatiellä. Vastaantulevat pyöräilijät ja satunnaiset jalankulkijat hihittelee joskus ääneen. Tänä aamuna tuli ihan uudenlainen huomionosoitus; autollinen nuoria miehiä pysähtyi risteyksessä eteen ja yksi pojista alkoi skoolaamaan maitopurkilla. Väkisinhän se alkoi itseäkin naurattaan :)

Hanaa !

Huh, kun oli kiva aamufillarointi. Upea keli, aurinko nousee, sopivan vilpoista, lähes tyhjät tiet ja hyvältä tuntuvat jalat. Siispä oiva hetki heittäytyä kakaraks ;)

Länsiväylällä ohitseni suhahtelee joka päivä ns. sukkahousumiehiä. Tyypillinen lajin edustaja on noin 30-50 vuotias mies, jolla on vimpan päälle pyöräilyvermeet ja noin sentin levyisillä renkailla varustettu, ehkä 100 grammaa painava katukiituri. Vertailun vuoksi, itse poljen leveärenkaisella, täysjousitetulla maastopyörällä (mahtava peli, mutta siitä lisää joskus toiste). Yleensä nämä kiitäjät tosiaan suhahtaa ihan väkisin ohi, enkä kiinnitä asiaan sen enempää huomiota.

Mutta tänään oli toisin. Olin päässyt jo hyvään vauhtiin, kun Otsolahden hiekkatieltä vierelle oli kurvaamassa em. lajin edustaja. Silloin se sisäinen kakara pääsi irti ja päätin kokeilla, josko saisin maasturista sen verran tehoja irti, että tällä kertaa minä menenkin edeltä. Eihän siinä auttanut kun polkea täysillä isoimmalla vaihteella mitä pyörästä löytyy ja ohi mennessä (yrittää) näyttää siltä, että 'mä tässä vaan kevyesti rullailen töihin' ;)

Näköjään sillä maasturillakin pääsee yli 30 km/h muutenkin kuin alamäessä, kun vähän yrittää.

Ja ei, tänään ei kukaan mennyt ohi :)

Arkikuntoilua

Fillarointi on onnistuneesti taas integroitu arkirutiineihin. Hyvä niin! Matka ei ole huiman pitkä, mutta kun sen polkaisee 10 kertaa viikossa, tulee viikkokilometreiksi vähintään 120 km. Käytännössä enemmänkin, kun käytän pyörää muihinkin matkoihin kuin töissä kulkemiseen. 500 km kuussa kuulostaa vielä paremmalta, eikä ole edes kovin pahasti liioittelua ;)

Tänä kesänä tosin kilometrejä on vain reilu 1.000 kasassa, kun kesälomalla fillarointi oli minimissä ja alkukesästä pukkas duunimatkoja ihan urakalla. Nyt on kuitenkin taas hyvä vire päällä ja matkakalenterikin näyttää (ainakin vielä) tyhjältä.

Virkeää maanantaita

Jostain syystä tämä maanantai oli keskimääräistä mukavampi! Aamufillarointi sujui leppoisasti ja joka punaisiin valoihin jämähtäminen piti sykkeet kurissa. Tulipahan samalla kellotettua, että yli 5 minuuttia niihin ainakin tänään sai tuhrattua. Suhteessa kokonaisaikaan (tänään 40 min) siis yllättävän paljon. Jostain syystä edes punaiset valot ei kuitenkaan tänään saanut verenpainetta nousuun. Pääsin byroollekin just ajoissa ennen kaatosateen alkamista. Pientä iloa siitä, että on repinyt itsensä pyörän selkään taas jo puoli seiskalta :)

Viikon treenit

Tässä vähän takautuvasti viikon treenejä:

Ma, ti, ke ja to pyörällä töihin ja takaisin. Työmatka on 12 km suuntaansa ja ajoaika vaihtelee 35-45 min välillä liikennevaloista, kelistä ja fiiliksestä riippuen. Jostain syystä aamulla vauhti on vähän reippaampi ja iltapäivällä jo vähän hyydyttää. Reittiprofiili on myös hintsusti alamäkivoittoinen menomatkalla, joten sekin varmaan vähän vaikuttaa.

Eilen kävin uimassa. Tai no ainakin polskuttelemassa Tapiolan uimahallissa. Esikoinen aloitti uimakoulun, joten itsellekin tuli hyvä tilaisuus alkaa säännöllisesti pulikoimaan. Tämä ei tosin ollut kovinkaan originelli idea vaan halli oli ääriään myöten täynnä. Kuntouimareille oli peräti kaksi rataa, joten ahdasta oli. Jonkinlaisen yläkroppatreenin sai aikaiseksi kauhomalla pelkkiä rintauintivetoja ja lepuuttamalla jalkoja. Ihan hyvin näinkin pysyi muitten tahdissa jonossa... Enkä oikeasti edes ole hyvä uimari. Kuvastaa vaan sitä, minkälainen lihasoppa allas eilen oli. Jatkossa täytyy kehitellä jotain tekniikkatreeniä noille uintikeikoille, koska matkauinnista voi vain haaveilla.

Äsken vielä viikon viimeistelyksi kevyt 45 min juoksulenkki. Hiton kuumaa, mutta siinähän se meni kaverin kanssa hyvässä seurassa :) Tästä on hyvä startata uuteen viikkoon.

Tästä se lähtee

On jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tarttis tehrä jottain. Läiskästään siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tehdään hurjia lupauksia näin loppukesän kunniaksi. Miksi sitä aina uutta vuotta pitäisi odotella?

Alkuun ehkä vähän taustaa, että saa varsin monivivahteisesta ja useimmiten sarkastisesta ajatusmaailmastani paremman otteen. Tämän vuoden alussa Dantea mukaellen 'eksyin synkkään metsään saavutettuani elämäni keskipäivän...'. Selkokielellä täytin 35 vuotta. Kuluvan vuoden aikana on joutunut myöntämään itselleen, että ei sitä mikään teini enää ole. En kyllä enää haluaisikaan olla, mutta se ei liity tähän.

Muistelen joskus teininä miettineeni, että missä vaiheessa sitä ihmiset vaan luovuttaa ja antaa itsensä lössähtää. Silloin mielessä oli lähinnä fyysinen olemus, mutta nyt ymmärrän, että sama vaara uhkaa myös korvien väliä, jos ei pidä varansa. Omalla kohdalla vastaus on varsin yksinkertainen ja pätee varmaan ainakin muutamaan muuhunkin: homma tyssää ruuhkavuosiin. Minulla on kaksi pientä lasta, kohta 2 ja 5 vuotiaita. Töissä on kohtuullisen kiirettä. Kavereita ehtii nähdä liian vähän. Urheilla ehtii vielä vähemmän. Arki pyörii koti-päiväkoti-duunipaikka -akselilla. Eikä tämä nyt oikeesti niiin ankeaa edes ole, mutta aikataulullisesti varsin haasteellista vaikka en edes katso telkkaria käytännössä ollenkaan.

Ruuhkavuodet siis, ah mikä ihana tekosyy veltostua! Mutta ei ei ei se käy, joten päätin, että nyt on elämäni tilaisuus ottaa kroppa taas haltuun ja rueta treenaamaan kunnolla!

Olen juosta lönkötellyt jo vuosikausia, parhaimmillaan parin maratonin verran joskus nuorena. Viime vuosina on puolikkaassakin ollut sopivasti haastetta. Jonkulainen kuntopohja kuitenkin pitäisi löytyä ja nyt tuntuu siltä, että on sopiva hetki lyödä pökköä pesään ja heittää itselle uusi haaste, joka vaatii vähän tsemppaamista: tästä kotletista pitäisi saada kuorittua ensi kesään mennessä triateleetti :)

Tässä blogissa kerron treenaamisesta, sen onnistumisista ja perseilyistä. Molempia mahtunee matkan varrelle.