Nyt on kunnon perseilyviikko menossa. Viikko alkoi tosiaan lapsen sairaalareissulla. Tämä on tietenkin ollut vuoden kiireisin viikko töissäkin tähän mennessä, joten hyvin alkoi töitten kannalta, kun olin toimistolla vasta iltapäivällä. Edellisenä yönä olin nukkunut kunnolla ehkä kolme tuntia. Koska deadlinet painoi pahasti päälle, ehdin töistä just kotiin sanomaan hyvää yötä lapsille. Todellinen vuoden mutsi. Ei puhettakaan, että olisin kyennyt enää urheilemaan.
Tiistaina sentään fillarointi töihin, mutta hillitön kiire jatkui, koska seuraavat pari päivää oli luvassa koulutusta. Sitähän olikin keskiviikkona vaatimattomat 10 tuntia putkeen. Koulutuspaikalle ei voinut mennä pyörällä, kun ei olis päässyt suihkuun. Jouduin siis vielä ihanassa auringonpaisteessa hikoilemaan bussissa muitten murjottajien kanssa. Argh! Torstaina karkasin koulutuksesta kesken päivän, kun ne hemmetin dällät alkoi tosissaan ahistaan. Kerkesin taas illalla sanoon hyvät yöt. Onneks molemmat mummot oli jeesaamassa, kun kipeetä lasta ei olis voinut viedä tarhaan, enkä olis mitenkään voinut jäädä kotiin yhtenäkään päivänä.
Viime yönä tunnistin omat stressioireet eli heräilin keskellä yötä ja vatvoin työjuttuja. Ei näin. Onneks aamulla pääs taas fillaroimaan. Mä en tajua, miten ihmiset kestää stressiä, jos ei pääse urheilemaan?
Aamupäivällä meinasin pillahtaa ilosta itkuun, kun toisen projektin deadlinea päätettiin yllättäen siirtää! Mahtavaa! Mulla ei menekään viikonloppu töissä :) ehkä huomenna pääsee lenkillekin, jos kurkkukipu ei pahene. Duuniviikko muistutti pelottavasti konsulttiaikoja. Tosin sillä erotuksella, että silloin joka viikko oli tällainen, mutta nyt kiire johtui vain siitä, että saan hommat hoidettua ennen ens viikon duunimatkaa Keniaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti