Lepo

Meni pari päivää, etten päässyt fillaroimaan. Huomas heti, että päivät kului jotenkin nihkeämmin ja iltapäivällä alkoi jo väsyttää. Lepo sinänsä teki varmasti hyvää kropalle, mutta yllätys oli, miten nopeasti pääkoppakin on tottunut saamaan annoksen raitista ilmaa ja liikuntaa.

Bussissa oli kuuma, täyttä ja matkanteko hidasta. Samassa ajassa on pyörällä jo perillä. Tulipahan hyvä muistutus, että kannattaa jatkossakin liikkua duuniin kaksipyöräisellä :)

Möyhennystä

Tänään oli välipäivä fillaroinnista, kun menin aamulla toimiston sijasta koko päiväksi koulutukseen. Hyvä päivä siis käydä hierojalla :) huh heijaa, kun sitä voikin ihminen olla tukossa! Ilmeisesti toimistotyö yhdistettynä pyöräilyyn saa yläkropan aivan totaalijumiin. 

Yleensä käyn aina samalla (tosi hyvällä) hierojalla ja vähän jänskätti mennä eri ihmisen käsittelyyn. Ihan hyvä oli tämäkin, joten ei voi valittaa. Hyvä hieroja on kyllä yhtä hyvä löytö kuin hyvä kampaaja, jos minulta kysytään. Ei voi kuin suositella ja pitää itsekin alkaa käymään taas säännöllisemmin.

Kypärätemppu

Kypärä lienee pakollinen pyöräillessä. Tosin mitään sanktiota ilman kypärää huristelemisesta ei tule. Sinänsä minulle on yks lysti, käyttääkö joku pottaa vai ei. Olen kuitenkin huomannut mielenkiintoisen ilmiön kypärän käyttöön liittyen. yllättävän usein tulee vastaan ihmisiä, joilla on kyllä kypärä mukana, mutta ei päässä. Se saattaa roikkua ohjaustangosta, olla tarakalla tai etukorissa, tai olla jollain virityksellä kiinni esim. repussa.

En vaan oikeasti ymmärrä tätä. Miks raahata koko kapinetta mukana, jos sitä ei käytä? Jotenkin vielä käsitän, että joku teini on pakotettu laittaan kypärä päähän lähtiessä ja sit ekan mutkan takana se otetaan pois. Mutta tätä samaa tekee myös keski-ikäiset rouvat. Itse en uskalla ajaa ilman kypärää ollenkaan. Joka päivä tulee eteen enemmän tai vähemmän täpäriä tilanteita. Ja oma henkihän sillä kypärällä vaan mahdollisesti pelastuu tosipaikan tullen.

Viikon treenit 2

Tehdäänpäs vielä yhteenveto tämän viikon treeneistä.

Fillarointia ma-pe yhteensä 120 km, n 6,5 h.
Uintia la 1 km, vajaa 30 min
Juoksu su noin tunti ja ehkä 9 km. Ei ollut mittareita mukana.

Aikaa perusviikko siis. Jatkossa täytyy pitää välillä taukopäiviä vaikka liikuntamäärät ei sinänsä vielä päätä huimaa.

Lenkillä

Viikko on hyvä päättää tunnin juoksulenkkiin. Kuumaa oli, mutta näin syksyn alla ei parane valittaa ;) sain vielä kaverin lenkkiseuraksi, joten matka meni erityisen nopeasti rupatellessa. En ymmärrä, kun jotkut pitävät juoksua tylsänä lajina; sehän on mainio tapa päivittää samalla kuulumisia. Itse tosin olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että useampikin kaveri harrastaa lenkkeilyä.

Tälle viikolle ei tullut yhtään lepopäivää, mikä vähän tuntuu pohkeissa. Täytyy yrittää pitää yks kunnon huilipäivä pian, ettei ihan jumitu. Jumitusta tosin vois varmaan hillitä venyttelylläkin, kun vaan aina muistais ja muistaessaan vielä viitsiskin... Pohkeet tosin nyt muistuttaa itsestään siihen malliin, että pitänee tehdä asialle jotain jo tänään, ettei huominen pyöräily ole ihan tuskaa.

Puli puli

Tänään oli vuorossa taas uintia. Liekö kauniilla säällä vaikutusta, mutta uimahalliin mahtui paljon paremmin kuin viime viikolla. Sain uitua peruskilometrin vajaaseen puoleen tuntiin. 25 metrin allas tosin on melkein fuskausta, kun halutessaan voi ponnistaa ja liukua viis metriä aina altaan päässä... Ihan kiva uinti joka tapauksessa.

Ennen ensi kesää on tavoitteena oppia kroolaamaan kunnialla. Tästä olen haaveillut jo vuosia, mutta nyt on tekniikkakurssi varattu. Jospa sitä näin vanhanakin vielä oppis uusia temppuja ja alkuun selviäisi edes tuon 25 metrin pätkän kerrallaan :)

Tarhalogistiikka

Olen lapsia tarhaan viedessä ja hakiessa ilmeisen koominen näky. Toisella kädellä työnnän kahta tenavaa isoissa Croozerin juoksu/pyöräkärryissä ja toisella talutan pyörää. Jalkakäytävä on onneksi kohtuullisen leveä suurimman osan matkasta. Ja pyörää talutan siksi, että yleensä joko vien tai haen lapset ja joku muu ilman pyörää hoitaa toisen suunnan. Pienempi vaiva taluttaa itse kuin alkaa joka kerta säätää pyörään kiinni ja irti + vaihtamaan vetoaisa juoksupyöräksi.

Ihan normisettiä on, että joka ikinen auto, mukaanlukien bussit ja taksit, pysähtyy antamaan tietä suojatiellä. Vastaantulevat pyöräilijät ja satunnaiset jalankulkijat hihittelee joskus ääneen. Tänä aamuna tuli ihan uudenlainen huomionosoitus; autollinen nuoria miehiä pysähtyi risteyksessä eteen ja yksi pojista alkoi skoolaamaan maitopurkilla. Väkisinhän se alkoi itseäkin naurattaan :)

Hanaa !

Huh, kun oli kiva aamufillarointi. Upea keli, aurinko nousee, sopivan vilpoista, lähes tyhjät tiet ja hyvältä tuntuvat jalat. Siispä oiva hetki heittäytyä kakaraks ;)

Länsiväylällä ohitseni suhahtelee joka päivä ns. sukkahousumiehiä. Tyypillinen lajin edustaja on noin 30-50 vuotias mies, jolla on vimpan päälle pyöräilyvermeet ja noin sentin levyisillä renkailla varustettu, ehkä 100 grammaa painava katukiituri. Vertailun vuoksi, itse poljen leveärenkaisella, täysjousitetulla maastopyörällä (mahtava peli, mutta siitä lisää joskus toiste). Yleensä nämä kiitäjät tosiaan suhahtaa ihan väkisin ohi, enkä kiinnitä asiaan sen enempää huomiota.

Mutta tänään oli toisin. Olin päässyt jo hyvään vauhtiin, kun Otsolahden hiekkatieltä vierelle oli kurvaamassa em. lajin edustaja. Silloin se sisäinen kakara pääsi irti ja päätin kokeilla, josko saisin maasturista sen verran tehoja irti, että tällä kertaa minä menenkin edeltä. Eihän siinä auttanut kun polkea täysillä isoimmalla vaihteella mitä pyörästä löytyy ja ohi mennessä (yrittää) näyttää siltä, että 'mä tässä vaan kevyesti rullailen töihin' ;)

Näköjään sillä maasturillakin pääsee yli 30 km/h muutenkin kuin alamäessä, kun vähän yrittää.

Ja ei, tänään ei kukaan mennyt ohi :)

Arkikuntoilua

Fillarointi on onnistuneesti taas integroitu arkirutiineihin. Hyvä niin! Matka ei ole huiman pitkä, mutta kun sen polkaisee 10 kertaa viikossa, tulee viikkokilometreiksi vähintään 120 km. Käytännössä enemmänkin, kun käytän pyörää muihinkin matkoihin kuin töissä kulkemiseen. 500 km kuussa kuulostaa vielä paremmalta, eikä ole edes kovin pahasti liioittelua ;)

Tänä kesänä tosin kilometrejä on vain reilu 1.000 kasassa, kun kesälomalla fillarointi oli minimissä ja alkukesästä pukkas duunimatkoja ihan urakalla. Nyt on kuitenkin taas hyvä vire päällä ja matkakalenterikin näyttää (ainakin vielä) tyhjältä.

Virkeää maanantaita

Jostain syystä tämä maanantai oli keskimääräistä mukavampi! Aamufillarointi sujui leppoisasti ja joka punaisiin valoihin jämähtäminen piti sykkeet kurissa. Tulipahan samalla kellotettua, että yli 5 minuuttia niihin ainakin tänään sai tuhrattua. Suhteessa kokonaisaikaan (tänään 40 min) siis yllättävän paljon. Jostain syystä edes punaiset valot ei kuitenkaan tänään saanut verenpainetta nousuun. Pääsin byroollekin just ajoissa ennen kaatosateen alkamista. Pientä iloa siitä, että on repinyt itsensä pyörän selkään taas jo puoli seiskalta :)

Viikon treenit

Tässä vähän takautuvasti viikon treenejä:

Ma, ti, ke ja to pyörällä töihin ja takaisin. Työmatka on 12 km suuntaansa ja ajoaika vaihtelee 35-45 min välillä liikennevaloista, kelistä ja fiiliksestä riippuen. Jostain syystä aamulla vauhti on vähän reippaampi ja iltapäivällä jo vähän hyydyttää. Reittiprofiili on myös hintsusti alamäkivoittoinen menomatkalla, joten sekin varmaan vähän vaikuttaa.

Eilen kävin uimassa. Tai no ainakin polskuttelemassa Tapiolan uimahallissa. Esikoinen aloitti uimakoulun, joten itsellekin tuli hyvä tilaisuus alkaa säännöllisesti pulikoimaan. Tämä ei tosin ollut kovinkaan originelli idea vaan halli oli ääriään myöten täynnä. Kuntouimareille oli peräti kaksi rataa, joten ahdasta oli. Jonkinlaisen yläkroppatreenin sai aikaiseksi kauhomalla pelkkiä rintauintivetoja ja lepuuttamalla jalkoja. Ihan hyvin näinkin pysyi muitten tahdissa jonossa... Enkä oikeasti edes ole hyvä uimari. Kuvastaa vaan sitä, minkälainen lihasoppa allas eilen oli. Jatkossa täytyy kehitellä jotain tekniikkatreeniä noille uintikeikoille, koska matkauinnista voi vain haaveilla.

Äsken vielä viikon viimeistelyksi kevyt 45 min juoksulenkki. Hiton kuumaa, mutta siinähän se meni kaverin kanssa hyvässä seurassa :) Tästä on hyvä startata uuteen viikkoon.

Tästä se lähtee

On jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tarttis tehrä jottain. Läiskästään siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tehdään hurjia lupauksia näin loppukesän kunniaksi. Miksi sitä aina uutta vuotta pitäisi odotella?

Alkuun ehkä vähän taustaa, että saa varsin monivivahteisesta ja useimmiten sarkastisesta ajatusmaailmastani paremman otteen. Tämän vuoden alussa Dantea mukaellen 'eksyin synkkään metsään saavutettuani elämäni keskipäivän...'. Selkokielellä täytin 35 vuotta. Kuluvan vuoden aikana on joutunut myöntämään itselleen, että ei sitä mikään teini enää ole. En kyllä enää haluaisikaan olla, mutta se ei liity tähän.

Muistelen joskus teininä miettineeni, että missä vaiheessa sitä ihmiset vaan luovuttaa ja antaa itsensä lössähtää. Silloin mielessä oli lähinnä fyysinen olemus, mutta nyt ymmärrän, että sama vaara uhkaa myös korvien väliä, jos ei pidä varansa. Omalla kohdalla vastaus on varsin yksinkertainen ja pätee varmaan ainakin muutamaan muuhunkin: homma tyssää ruuhkavuosiin. Minulla on kaksi pientä lasta, kohta 2 ja 5 vuotiaita. Töissä on kohtuullisen kiirettä. Kavereita ehtii nähdä liian vähän. Urheilla ehtii vielä vähemmän. Arki pyörii koti-päiväkoti-duunipaikka -akselilla. Eikä tämä nyt oikeesti niiin ankeaa edes ole, mutta aikataulullisesti varsin haasteellista vaikka en edes katso telkkaria käytännössä ollenkaan.

Ruuhkavuodet siis, ah mikä ihana tekosyy veltostua! Mutta ei ei ei se käy, joten päätin, että nyt on elämäni tilaisuus ottaa kroppa taas haltuun ja rueta treenaamaan kunnolla!

Olen juosta lönkötellyt jo vuosikausia, parhaimmillaan parin maratonin verran joskus nuorena. Viime vuosina on puolikkaassakin ollut sopivasti haastetta. Jonkulainen kuntopohja kuitenkin pitäisi löytyä ja nyt tuntuu siltä, että on sopiva hetki lyödä pökköä pesään ja heittää itselle uusi haaste, joka vaatii vähän tsemppaamista: tästä kotletista pitäisi saada kuorittua ensi kesään mennessä triateleetti :)

Tässä blogissa kerron treenaamisesta, sen onnistumisista ja perseilyistä. Molempia mahtunee matkan varrelle.